Moni mieltää auton olevan tarkoitettu viiden henkilön kuljettamiseen. Vaan entäpä jos näistä viidestä kolme tarvitsee kruisailuun turvaistuimen?

Kolmas napero johdattaa perheen yleensä autokaupoille, jossa varsin nopeasti käy selväksi, että valikoimasta suurimpaan osaan ei kolme turvaistuinta mahdu.

Tämän huomasi myös Henna, jonka perheeseen kuuluu turvavyöistuimissa matkustavat Vilma ja Veikka sekä kaukalossa köllivä Vappu-vauva.

”Auton koosta ei vielä voi päätellä mitään. Ratkaisevaa on takapenkin muotoilu ja turvavöiden ja isofix-kiinnikkeiden sijoittelu”, Henna kertoo.

Samaa mieltä ovat muutkin vanhemmat, joilta asiaa kyselimme. Kannattaa tarkistaa, että penkki koostuu kolmesta samankokoisesta palasta eivätkä reunimmaiset kohoa ovea kohti. Yleensä näin on vain tila-autoissa.

“Homma helpottuu ja valinnanvara lisääntyy, jos yksi lapsista voi jo istua korokkeella”, Henna toteaa.

Mittanauha siis mukaan niin autokaupoille kuin turvaistuinostoksillekin!

Jos liian massiivinen turvaistuin meinaa koitua kohtalokkaaksi, voi Torista löytyä hyväkuntoinen ja kapeampi testivoittaja tilalle.

Hennan perhe päätyi vaihtoehtoja punnittuaan Ford S-Maxiin.

smax

Myös niin sanottu Kartano-Volvo (V70) oli  harkinnassa, sillä sekin tarjoaa tilaa turvaistuimille.

kartanovolvo

Muista merkeistä esimerkiksi VW Touran, Peugeot 305 farmari ja Honda CRV on todettu soveltuviksi. Toyotan malleista Avensis on isompi, mutta huhu kertoo, että Verso soveltuisi kolmilapsiselle köörille paremmin.  Niinikään Audi A6 tiettävästi kuljettaa taaperotrioa, mutta isofix-kiinnikkeet eivät välttämättä riitä kolmelle telakalle.

Niin sanotuista tavallisista autoista ainakin Saab 93:een saa tiettävästi juuri ja juuri askarreltua kolme istuinta, kun istuimet ovat kapeaa sorttia.

Onkos muilla kolmilapsisilla kokemuksia auton etsinnästä?

Tagged with →