Matias on päässyt ylioppilaaksi ja saanut sukulaisilta ja perhetutuilta lahjaksi rahaa! Jatko-opinnot kutsuvat, edessä on muutto uudelle paikkakunnalle – Tampereelle.

Nordean pari vuotta sitten tekemän tutkimuksen mukaan ylioppilas saa lahjaksi keskimäärin 230 euroa vanhemmiltaan, 170 euroa isovanhemmiltaan ja muilta sukulaisilta 70 euroa. Perhetutuilta herui keskimäärin 50 euroa. Aika iso potti, yhteensä 520 euroa siinä tapauksessa, jos lahjan saa yhdeltä antajalta per ryhmä.

Sisustaisiko viidellä sadalla jo yksiön? Päätimme kokeilla minkälaiset perustarpeet sillä saisi käytettynä Torista.

Testihenkilömme, kuvitteellinen nuori mies Matias, on muuttamassa opiskelemaan Tampereelle ja tekee hankintojaan näin ollen Pirkanmaan alueelta. Läheltä ostaminen kun on edullisinta ja helpointa. Matiaksen eno asuu sattumoisin seudulla ja niinpä Matias saa lainata enonsa pakettiautoa aivan ilmaiseksi.

Sisustaessaan Matias lähtee käytännöllisyyden kautta eikä vietä liikaa aikaa väriyhdistelmien miettimiseen. Tässä Matiaksen lakkiaisrahoillaan hankkima sisustus.

Parvisänky (100 e) säästää tilaa. 140 cm leveään mahtuu tyttöystäväkin, jos sellainen sattuu opiskelijariennoista löytymään.

http://www.tori.fi/pirkanmaa/Ikea_Tromso_Parvisanky_140_12572969.htm?ca=11&w=1

Pöytä ja tuolit (50 e)

Yksiöön ei mahdu erikseen työpöytää, joten monitoiminen keittiönpöytä on kätevä. Sattuipa löytymään edullinen ja vielä neljä tuoliakin samaan hintaan!

http://www.tori.fi/pirkanmaa/Ruokapoyta_12757773.htm?ca=11&w=1

5082818781

Kirjahylly (30 e)

Kirjahyllyjä löytyi monia jopa annetaan-osastolta, mutta Matiasta kiinnosti hylly, johon mahtuisi myös isoveljeltä peritty televisio ja kaiuttimet.

http://www.tori.fi/pirkanmaa/Kirjahylly_11793327.htm?ca=11&w=1

Hylly

Vuodesohva (50 e)

Pieni vuodesohva mahtuu mukavasti parven alle. Siinä onnistuu löhöily, television katselu, lukeminen ja läppärilläkin työskentely. Lisäksi siinä yöpyvät kotipaikkakunnalta kyläilemään tulevat kaverit.

http://www.tori.fi/pirkanmaa/Vuodesohva_12122525.htm?ca=11&w=1

Sohva

Mikroaaltouuni (15 e)

Matias syö tukevammin opiskelijaruokalassa, joten mikrolla pärjää pitkälle.

http://www.tori.fi/pirkanmaa/Mikro_pyorivalla_alustalla_12257907.htm?ca=11&w=1

Mikro

Astiasto (75 e)

Englantilainen astiasto sopii Matiaksen herrasmiesmäiseen tyyliin.

http://www.tori.fi/pirkanmaa/Englantilainen_astiasto_12562759.htm?ca=11&w=1

3819467415

Kahvinkeitin (5 e)

Tenttiinluku jää joskus viimetinkaan, silloin kahvinkeitin on kultaakin kalliimpi. Neljällä kympillä saisi ihan Moccamasterinkin, mutta Matias ei ole hifistelijä.

http://www.tori.fi/pirkanmaa/Philips_kahvinkeitin_musta_ja_valkea_12515739.htm?ca=11&w=1

Kahvinkeitin

Kun melkeinpä ne tärkeimmät on hankittu, Matiaksen lahjarahoja on kulunut vasta karvan verran yli 300 euroa. Jäljelle jääneet rahat riittävät mainiosti loppujen pienempien hankintaan. Torista löytyy esimerkiksi vessan hyllykköjä, aterimia, mattoja, verhoja, valaisimia ja vaikka dvd-soittimia hyvä valikoima jo pelkästään Pirkanmaan alueelta.

Tagatty avainsanoilla →