Kevät kolkuttelee jo ovella ja sitä myöten kesän iloiset harrastusmahdollisuudet tulvivat mieliin. Yksi niistä on tietysti kaikkien lajien kuningas, jalkapallo.

Ulrika Karhu on pesunkestävä futisäiti, jonka perheessä on nappiksia vaihdettu isompaan kokoon jo useamman vuoden ajan. Henrik, 12, aloitti jalkapallon pelaamisen viisivuotiaana Tuusulan Palloseurassa TuPS:ssa. Aloite tuli vanhemmilta, mutta Hencke innostui lajista itse välittömästi. Nyt hän pelaa HJK:ssa, ja kenttäpelaajasta on sukeutunut maalivahti.

Kysyimme Ulrikalta, mitä futisharrastusta aloittelevan lapsen vanhemman kannattaa ottaa huomioon varusteiden hankinnassa.

Kengät

– Aloittelevalle juniorille ns. turffit eli tekonurmialustalle suunnitellut nappulakengät (linkki vie Torin valikoimaan) soveltuvat varsin hyvin, sillä niillä voi aivan hyvin pelata myös hiekalla ja nurmella. Koon kanssa kannattaa olla tarkkana. Nuoret usein kinuavat trendiväreillä kirjailtujen muovinappisten perään, mutta kyllä nahkakengät ovat laadukkaammat: ne muotoutuvat jalkaan paremmin eivätkä kovetu pakkasella muovikengän tapaan.

Säärisuojat

– Aloittelevalle pelaajalle kannattaa hankkia sellaiset säärisuojat, joissa on myös nilkkasuojat. Varsinkin nuorempien futareiden peleissä tulee helposti potkuja nilkkoihin.

– Säärisuojien kiinnittämiseen on monia erilaisia ratkaisuja. Aluksi hyvä vaihtoehto on säärisuojat, joissa on oma kiinnityslenkki säären ympäri. Toinen oiva tapa on kiinnittää säärisuojat sukan ympäri kiinnitettävällä, erillisellä tarralenkillä.

Housut

– Mikäli lapsi pelaa hiekalla, on hänelle hankittava hiekkapelihousut. Ostaessani ensimmäisiä hiekkahousuja haksahdin monien muiden tapaan hankkimaan nilkkoihin asti ulottuvat housut. Hiekkahousujen on kuitenkin tarkoitus ulottua vain hieman yli polven.

– Nurmella ja tekonurmella riittävät verkkarit tai sortsit. Jos keli on viileä, voi sortsien lisäksi pukea ihonmyötäiset leggingsit.

Pallo

– Pallon on syytä olla lapsen ikään ja fysiikkaan soveltuva. Oikean koon voi tarkistaa joukkueen valmentajalta.

Reppu

4043104509Reppu on paras vaihtoehto tavaroiden kantamiseen, koska siten juniori voi esimerkiksi pyöräillä treeneihin. Repun on syytä olla niin iso, että kaikki tarvikkeet mahtuvat sinne helposti. Pallon ja kenkien lisäksi mukana kulkevat yleensä vesipullo, sadetakki ja eväät. Joissakin repuissa on pallolle oma verkkotasku ulkopuolella.

– Erityisen tärkeää on merkitä aivan kaikki varusteet nimellä. Muuten tarvikkeet menevät kentän laidalla heti sekaisin.

Hencken jalkapalloharrastus on osaltaan muuttanut koko perheen elämää. Hencken lisäksi myös Ulrika ja hänen miehensä ovat saaneet uusia ystäviä, joita tulee tavattua myös muissakin kuin jalkapallon merkeissä.

Lopuksi Ulrika antaa myös oivan Tori-vinkin varainhankintaan:

– Kerätkää joukkueen sisällä kaikki myytäväksi tarkoitetut futisvarusteet yhteen. Valokuvatkaa varusteet hyvin kaupankäynnin vauhdittamiseksi. Päättäkää, kuka tekee ilmoitukset Toriin vai jaatteko tämän useammalle henkilölle. Yhteisen ponnistuksen tuloksena kaikki saavat käytetyt varusteet kiertoon ja joukkue kerää mukavat myyntitulot yhteiseen kassaan.

Tori on tulevan kesän Helsinki Cupin virallinen partneri ja markkinapaikka. Hesa Cup pelataan 5.-10.7.2015.